Paluun valmistelua

Kohdalleni osuneen ihmissuhdetragedian myötä lupaavasti alkanut blogikirjoitteluni tyssäsi kuin seinään. Joka tapauksessa, on taas pikkuhiljaa aika jatkaa tätä blogia. Reissuraporttini tulevat jatkossa toisinaan sisältämään myös videomateriaalia. Liitän tähän videon parin viikon takaiselta meriterapiareissulta. Koon puolesta saalis jäi laihaksi, mutta määrää oli kyllä ihan tarpeeksi. Kuvaus ja editointi: Jan Forsberg

 

Ahvenvanhuksen elämän päätös

Viime päivinä Vaasan saariston lähialueilta on noussut runsaasti kookkaita ahvenia. 500-grammaiset raitapaidat ovat olleet melko tavallisia ja jopa kilon ylityksetkin ovat olleet paperia Vaasalaisten Harrastekalastajien ahvenjaoston spesialisteille. VHK:n kauden tähän mennessä vaurain possu painoi 1630g. Pituutta borrella oli komeat 48,5cm. Kala sai jatkaa elämäänsä kuvaamisen ja mittausten jälkeen.

Uutisten myötä VHK:n seinällä virisi spekulointi, olisiko tämä ennätys ryhmäläisten keskuudessa. Kalan saaja kuitenkin tiesi viitata minun suuntaan. Totta, olen saanut 20g suuremman. 1650g/47,5cm!

Muistan kaiken kirkkaasti. Reekasimme erästä virtaisaa kapeikkoa elokuun 15. päivänä vuonna 2006. Leppoisa parinkymmenen asteen lämpö, kevyt länsituuli, taivaalla pienehköjä poutapilviä. Juuri sillä hetkellä virtaus kävi heikohkona pohjoinen-etelä-suunnalla, joten liu'uimme kivikkoisen syvänteenreunan lomassa juuri sopivalla nopeudella. Tuttu, nelimetrisestä vedestä lähes pintaan nouseva kivenlohkare lähestyi uhkaavasti. Tiesin kuitenkin että virtaus veisi meidät sen ohitse todella läheltä.

Olimme lähes kohdalla, kun heitin pikkunätin noin viisimetrisen heiton kiven vierelle ja annoin vajota. Alueella on runsaasti levää, joten pysäytin jigin vajotuksen arvioon perustaen, välttääkseni jigin roskaantumisen. Ensimmäinen nosto ja älytön jysähdys. Kevyt vapani nytkähteli painavan tuntuisesti. Saman tien reipas pari-kolmemetrinen syöksy vavan jytkyttäessä samalla. Käänsin kalan takaisin kohti pintaa, siitä suoraan uusi ryntäys veneen alle, sitten se rauhoittui. Kelasin kalan pintaan, vielä ponteva syöksy-yritys, ja sitten nostin kalan jollain tuntemattomalla otteella veneeseen. "Siinä on sulle uittu kahen kilon ahven! No ei ihan! JAAAAAAAAA!!", karjuin säikähtäneen näköiselle kaverilleni, Harrille.

Loppureissua en sitten oikein muistakaan. Olin kuin usvassa. En oikeastaan edes välillä tiennyt mitä olin tekemässä tai mihin olin menossa. Puhetulvan jälkeen katsoin vain kalalaatikossa hämmentyneenä pyörivää ahvenjättiläistä. Se oli viimeisellä matkallaan. Kala olisi satavarmasti ennätykseni, mutta mittausvälineet olivat jääneet mökille. Siispä jouduin valitettavasti päättämään tämän hiukan jo kuluneen, mutta silti hyvävoimaisen ahvenkonkarin päivät, jotta saisin tiedon.

Asia ei tuntunut aluksi helpolta, mutta lopulta mökkirannassa suoritetun mittauksen ja punnituksen jälkeen, sekä nelivitosen saappaan pohjankokoisten fileiden tiristessä pannulla, olo alkoi helpottaa. Mahtava päivä! Tähän asti tietoon tulleista suurahvenista tämä on VHK:n ennätys. Jäämme Harrastekalastajien kanssa jännittämään seuraavaa nokitusta.

Mielipidettänne kaivataan

Julkaisin tänään kyselyn minkä tarkoituksena on selvittää, onko yli 100 päivää vuodessa merellä olevalla kalamiehellä tulevaisuutta parisuhteessa? Menetin jonkin aikaa sitten elämäni tärkeimmän ihmisen pääosin tämän omistautumiseni takia. Täytyykö tällaisia määriä vuodessa kalastavan löytää nainen, joka on itsekin kalahullu? Kysely on aktiivinen kolme viikkoa, toivon runsaasti rehellisiä vastauksia. Tähän alle voitte laittaa myös asiallisia kommentteja aiheesta. Kiitos etukäteen lukijoilleni mielipiteestänne!

Iltapisto Iskmon vesille

Kurre cupista toipuminen ei vienyt kauaa, sillä jo seuraavana päivänä oli taas ohjelmassa iltapisto Iskmon vesille. Olimme jo kauan yrittäneet Jarkon kanssa löytää sopivaa päivää, jolloin voisimme mennä hänen perheensä mökin läheisille vesille. Alueelta nousee harvemmin suurempia haukia, mutta määrää yleensä riittää kunhan löytää missä kalat kulloinkin luuraavat. Tarkoituksenamme oli myös yrittää kokeilla ahventa.

Päivä oli ollut viime aikojen keleihin nähden lämmin. Lämpötila kieppui 20 asteen tienoilla ja iltapäiväksi Pohjanmaan alueelle oli luvattu kumpupilviä, joiden myötä myös pientä mahdollisuutta sateelle ja jopa ukkoselle. Tuuli oli suunnaltaan vaihtelevaa ja heikkoa. Matkalla venesatamaan totesimme, että meidän tulisi tarkkailla sään kehittymistä, sillä joutuminen ukkoskuuron armoille vesillä liikkuessa ei ole välttämättä kovin turvallista, etenkin kun veneestä sojottaa eri suuntiin x määrä ukkosenjohdattimia.

Saavuimme rantaan ja nostelimme tavaroitamme ulos autosta. Samassa kuului matalaa, kumeaa jyrinää. Katsoimme toisiamme epäuskoinen virne naamalla, ei voi olla todellista että saamme hätinä puolet kamoista ulos autosta ja saman tien puskee ukkonen kohti. Sovimme seuraavamme tilannetta ja pysyttelevämme ainakin niin kauan mökin lähettyvillä, että saisimme selville mihin suuntaan tuo ukkospilvi olisi matkalla.

Komea ukkospilvi tulossa kohti.

Päätimme aloittaa mökin edustan osin vedenalaiselta karikolta, missä on usein runsaasti ahventa ja siinä seassa myös haukia. Virittelimme vehkeet jyrinän säestyksellä, seuraten samalla pilven liikkeitä. Näytti siltä että se oli työntymässä merta - ja meitä - kohti pyörteisellä liikkeellä. Harmaa sadeseinämä näkyi jo arviolta alle kymmenen kilometrin päässä. Myös tuuli näytti hieman voimistumisen merkkejä. Koimme olomme kuitenkin vielä sen verran turvalliseksi, että ankkuroiduimme ja aloitimme kalastuksen. 

Upea avauskala.

Päätin jälleen kerran avata pelin suurella lipalla, Mepps 7:lla. Suuntasin ensimmäisen heittoni karikon vedenalaisen osan suuntaisesti ulospäin kohti merenselkää. Muutama kammen pyöräytys ja - pam! Ensimmäinen kala kiinni, ihan mukavan tuntuinen, pirtsakka hauki. Kala otti muutaman syöksynkin ja vaikutti todella hyväkuntoiselta. Nostin kalan kyytiin, irroitin ja vapautin sen varovasti takaisin veteen. Todella kaunis ja kirjava, arviolta reilu parikiloinen yksilö.

Reilu kolmesatanen raitapaita.

Hyvin nopeasti kävi selväksi, ettei ollut taaskaan Meppsin voittanutta. Nostelimme nopeaan tahtiin matalikolta pitkälle toistakymmentä haukea ja muutaman ahvenen. Hauet olivat avauskalaa lukuunottamatta kaikki siinä kilon ja puolentoista välillä, ahventen ollessa 200-300g luokkaa. Lähes kaikki kalat mun Meppsillä, mutta onneksi Jarkkokin sai muutaman että pysyisi tyytyväisenä. Ihmettelimme karikolla olevien haukien suurta määrää. Yleensä suhdeluku on päinvastainen, runsaasti ahventa ja muutama hauki.

Vihdoin ukkosen uhka näytti väistyvän. Pilvi näytti kuivahtavan ja kiertyvän ohitsemme, eikä jyrinääkään enää kuulunut. Myös tuuli tyyntyi lähes täysin pläkäksi. Läheisellä mökillä oleva Jarkon isä oli pyytänyt että viemme hänelle filekokoista ahventa, joten päätimme käydä rannassa kääntymässä.

Pikavisiitin jälkeen jatkoimme kauemmaksi kohti tuttuja ja normaalisti hyvin kalaa antavia paikkoja. Olimme huolissamme kalojen syöntihalukkuuden suhteen, sillä tyyni keli saa kalat usein aroiksi ja muutenkin tämä muutos saattoi passivoittaa niitä. Saimme pian huomata olleemme oikeassa arviomme suhteen, sillä kalantulo lakkasi lähes tyystin. Löysimme vain yksittäisiä kaloja sieltä täältä kolutessamme normaaleja hyviä paikkojamme. Päätimme kokeilla myös vetouistelua erään jyrkän, vedenalaisen rinteen päällä. Sekään ei oikein toiminut, sillä saimme vain yhden hauen.

Hyvän alun ja sen jälkeisen syönnin hiipumisen myötä totesimme, että voisimme suunnata takaisin aloituspaikkaamme mökin edustalle. Aurinko oli jo hiljalleen lähestymässä horisonttia, joten nyt voisi olla hyvät saumat ahventen pintautumiselle ja syönti-iloittelulle. Päätelmämme osoittautui oikeaksi. Merenpinta kiehui siellä täällä, kun ahventen ajoparvet jahtasivat pinnassa uivia pikkukaloja. Hauet olivat kaikonneet, mutta nostelimme ahvenia tasaiseen tahtiin eri puolilta karikkoa. Kalojen koko vaihteli vaaksan mittaisesta filekalaan. Otimme vajaa kymmenkunta sopivan kokoista raitapaitaa Jarkon isälle.

Ottikarikon vedenpäällinen osa.

Lopulta syönti lakkasi kokonaan, joten päätimme viedä kalat mökille ja lähteä kotimatkalle. Istuimme hetken mökin terassilla ja puimme reissun tapahtumia. Lupaava alku, sitten tuulen tyyntyminen ja haukin passivoituminen, ja lopuksi vielä ahveniloittelua. Olimme kuitenkin lopulta melko tyytyväisiä illan antiin. Oman iltani kruunasi vielä Jarkon isän kaverin tarjoama siivu kirkasta. Jarkko kieltäytyi kohteliaasti, kuskin roolin huonoja puolia. Täytynee myöntää että meitä kävi kovin kateeksi lipuessamme kohti venesatamaa, äijänköriläiden jäädessä lämmittämään saunaa ja käristämään ahventa. Ensi kuussa sitten korjaamme tilanteen, kun tulemme tänne viikonlopuksi äijäporukalla kalastamaan ja saunomaan!

Kurre Cup IV 2012

Vihdoin tuo kauan odotettu Kurre Cupin kauden 2012 viimeinen osakilpailupäivä koitti. Venekuntaamme kuului tällä kertaa Eki ja Teemu, minun toimiessa kipparina. Kilpailussahan yhteen venekuntaan saa kuulua korkeintaan kolme henkilöä ja punnituksessa huomioidaan korkeintaan viisi kalaa. Sallitut kalalajit ovat hauki, ahven ja säyne. Lisäksi myös suurimman kalan saanut henkilö palkitaan. Kilpailuaika on kolme tuntia, sisältäen siirtymät, eli kyseessä on erittäin hektinen ja haastava vääntö. Kilpailun tuoksinassa surmatut kalat eivät myöskään kuole turhaan, sillä mikäli saamamiehet eivät niitä itse halua, ne päätyvät Vaasan kissatalolle ja sen myötä hyvään tarkoitukseen.

Oops, ei muuta kuin sahaamaan.

Kilpailu ei alkanut kannaltamme kovinkaan vakuuttavasti, sillä tavaroiden nostelun tuoksinassa Ekille kävi pieni onnettomuus. Kalojen säilytyslaatikon ja vavan nostaminen yhtäaikaa ei ollut kovin hyvä idea, sillä jotenkin siinä vain sitten kävi niin, että Ekin 9-jalkainen vapa lyheni 8-jalkaiseksi, eikä Eki ollut ottanut varasettiä mukaan. Onneksi kuitenkin heittopituuksilla ei tässä kisassa ollut juurikaan merkitystä, joten perinteinen puukkokorjaus ja perukkeen sitominen uudelleen ratkaisi ongelman.

Lopulta oli startin aika. Veneet kerääntyivät lähtöalueelle ja tunnelma oli odottava, mutta kuitenkin leppoisa. Moottorit säksättivät, joka puolelta kuului rentoa huulen heittoa. Sitten kuului laiturilta kilpailun johtajan huuto ja samassa veneet lähtivät liikkeelle kaasu pohjassa. Oma paattimme ei ollut sieltä nopeimmasta päästä, mutta emme kuitenkaan jääneet mitenkään ratkaisevasti, vaan pääsimme lopulta suunnittelemaamme aloituspaikkaan ennen muita. Monet veneet jatkoivat kohti kilpailualueen ulkoreunaa, meidän taktiikkanamme oli aloittaa läheltä ja tehdä kierros ensin Gerbyn puolella ja sen jälkeen koukkaus laivaväylän yli alueen Sundomin puoleiselle laidalle.

Ensimmäinen paikka tuotti nopeasti tulosta. Eki kelasi arviolta 600-grammaisen pikkuhauen veneeseen helposti ja varmasti. Nopea tainnutus ja kala laatikkoon. Vaikka kyseessä ei ollutkaan mikään jättiläinen, olimme tyytyväisiä ja täynnä intoa. Peli oli avattu! Jatkoimme alueen piiskaamista toiveikkaina, mutta vaisua oli. Lopulta Ekille tärähti vielä toinenkin hauki kiinni, mutta ikävä kyllä kala irtosi pian tärpin jälkeen.

Jatkoimme eteenpäin kohti seuraavaa aluetta. Myös siellä olimme saaneet Ekin kanssa kalakontakteja maanantain tiedustelureissulla. Kokeilimme kaikenlaisella kalustolla erilaisista paikoista, mutta tällä kertaa kuitenkaan kaloista ei ollut tietoakaan. Seuraavat reilu puolitoista tuntia kuluikin vailla tärpin tärppiä, joten nopean alun jälkeen alkoi epätoivo iskeä päälle. Samoihin aikoihin kilpailevassa venekunnassa olevalta Fopalta tuli lyhyt ja ytimekäs tekstiviesti: "Paskaa".

Kilpailuaikaa oli jäljellä n. tunti, kun kurvasimme Sundomin puolelle. Ensimmäinen paikka on aina ollut lähes pomminvarma, joten pienen pieni toivonkipinä oli edelleen ilmoilla. Muutama heitto ja mulle tärppi! Väsyttelin pienen limatuubin rauhallisesti ja nostin sen veneeseen. Pappia perään ja laatikkoon. Reekasimme saman paikan uudelleen ja taas jysähti. Tällä kertaa kala oli jo hieman vauraampi. Väsyttelin hauen huolellisesti ja muutaman syöksyn jälkeen kaappasin sen niskaotteella kyytiin. Komea yksilö, paino arviolta kolmen ja puolen kilon luokkaa.

Aika alkoi käydä vähiin, mutta ehtisimme vielä kokeilla yhtä paikkaa. Ohjasin veneen erääseen lahteen missä tiesin olevan usein paljon pienempiä haukia. Kilpailuaikaa oli jäljellä alle puoli tuntia ja arvioni mukaan olimme n. 20 minuutin matkan päässä maalista, joten kalastusaikaa ei ollut kuin muutama minuutti. Jälleen mulle tärppi ja kala kiinni! Ihan ok, arviolta reilu puolitoistakiloinen vihertorpedo. Kiire oli jo melkoinen, joten vedin kalan veneen viereen nopeasti ja yritin nostaa kalaa, mutta se irtosi juuri kun olin ottamassa siitä otetta. Seurasi vuolasta kiroilua ja eläimellistä huutoa. Ehdimme vielä heittää muutamat pikaiset heitot, mutta kaloja ei enää näkynyt ja olimme pakotettuja aloittamaan paluumatkan.

Lahjoituksemme kissatalolle.

Hana pohjassa punnitukseen, kello näytti minuuttia vaille määräajan kiinnittyessämme laituriin. Laatikko kantoon ja pikakävelyä puntarille. Tuloksemme oli 4490g kolmella kalalla. Nähtäväksi jäi mihin se riittäisi, mutta kärkisijoista ei ainakaan tarvitsisi haaveilla.

Lopulta tulokset olivat selvillä. Sijoituksemme kauden viimeisessä osakilpailussa oli kuudes, voittajajoukkueen tuloksen ollessa ihan mukavat 12015g. Kilpailun suurin kala oli 4310g hauki. Lopussa karkuuttamani kala jäi harmittamaan, sillä sen myötä olisimme nousseen yhden pykälän tulosluettelossa ja päässeet jopa palkinnoille. Kun joka kilpailuun kuuluvissa loppuarpajaisissakaan ei onni ollut myötä, lähdimme tällä kertaa tyhjin käsin kotimatkalle.

Palkintopöytä.

Kurre cup-kausi oli tämän myötä paketissa. Emme juurikaan päässeet nauttimaan menestyksestä kyseisessä kilpailussa, mutta emme jääneet harmittelemaan sitä. Kilpailualue on meille suurelta osin lähes tuntematon, joten odotuksetkaan eivät järin korkealla olleet. Tietämys alueesta ja sen ottipaikoista lisääntyy koko ajan, joten ensi kaudelle tavoitteenamme on luonnollisesti parantaa sijoitustamme ja päästä edes jossain osakilpailussa palkintosijoille. Kiitos kalakavereilleni ja kaikille kanssakilpailijoille, ensi vuonna nähdään taas Kurre cupin merkeissä!

Kalamiehet koolla punnitusalueella.

 

Tiedusteluretkellä

Keskiviikkona 15.8. pidetään kauden 2012 viimeinen Kurre Cup-osakilpailu. Kilpailualueena on Vaasan lähivedet Gerbyn ja Västervikin saaristoon saakka sekä Sundomin saariston laivaväylää reunustavat alueet. Kyseiset vedet ovat itselleni melko tuntemattomia, joten päätimme käydä Ekin kanssa pari päivää aiemmin etsimässä mahdollisia ottipaikkoja. Ikävä kyllä meillä oli varsin rajallisesti aikaa, joten kalojen löytäminen ei vaikuttanut kovin helpolta tehtävältä.

Keli oli todella upea, mikä ei ainakaan tulisi helpottamaan tehtäväämme. Lämmintä ja aurinkoista sekä suunnaltaan vaihtelevaa, heikkoa tuulta. Silti yritimme olla varovaisen toiveikkaita ja pitää itseluottamuksemme korkealla.

Saavuimme ensimmäiselle ottipaikan näköiselle alueelle. Ohjasin veneen sellaiseen kohtaan, että voisimme hitaasti ajelehtien kalastaa koko matalikon tehokkaasti. Piiskasimme aluetta mahdollisimman tarkasti hakien kalojen mahdollisia väijymispaikkoja, kivien, vesikasvustojen ja ruovikoiden reunoja. Parinkymmenen heiton jälkeen Ekille ensimmäinen hauki, arviolta alle kiloinen fillarinpumppu. Mullekin sähäkkä tärppi, mutta kala ei kuitenkaan tarttunut. Paikka ei hirveästi vakuuttanut kisamenestystämme ajatellen, sillä muita kontakteja sieltä ei herunut. Päätimme kuitenkin tulevamme kokeilemaan sen kisapäivänä.

Ei hassumpi keli vetouistelulle.

 Jatkoimme matkaamme seuraavaan paikkaan, mikä oli houkuttelevan näköinen niemenkärki syvän veden äärellä. Taktiikkamme oli sama kuin edellisessä paikassa, ajelehtiminen tuulen mukana ja alueen haravoiminen mahdollisimman tehokkaasti. Saimme melko nopeassa tahdissa muutamat ahvenet, mutta hauet loistivat poissaolollaan. Itse kisassahan kelpaavat kaikki kalalajit, mutta luonnollisesti hauet ovat pääasiallinen kohdekala suuremman kokonsa vuoksi. Ei siis kovin vakuuttava paikka tämäkään.

Kävimme läpi vielä useita erityyppisiä paikkoja. Matalia lahtia, selkäkarikoita, laajoja matalikoita. Kokeilimme myös vetouistelua muutaman vedenalaisen rinteen reunoja pitkin. Kalat olivat todella tiukassa, sillä saimme antaumuksellisesta yrittämisestä huolimatta vain muutaman pienen hauen ja kymmenkunta ahventa. Lopulta jouduimme toteamaan aikamme loppuvan kesken ja lähdimme kohti kotisatamaa laskevaa aurinkoa ihastellen.

Tiedusteluretkemme tulos oli juurikin niin huono kuin mitä sen pelkäsimme olevan. Jaksoimme kuitenkin ajatella positiivisesti. Ainakin keli oli mitä upein ja ainahan merellä oleminen lepuuttaa hermoja ja ravitsee mieltä. Lisäksi muistelimme vanhaa legendaarista sanontaa: Huono kenraali tietää täydellistä ensi-iltaa. Ehkä juuri tällä kertaa tuo pitäisikin paikkaansa? Mene ja tiedä, se nähdään sitten keskiviikkona.

Laivaväylällä hana pohjassa.

Haukiparatiisissa

Merenkurkun saaristoa markkinoidaan kalastuksen osalta mm. nimikkeellä haukiparatiisi. Toisinaan tuo ylistyssana tuntuu hieman liioitellulta, mutta onneksi aina välillä sattuu sellaisia kalareissuja kohdalle, mitkä nostavat mielen euforiselle tasolle ja tuo mainittu status pitää kevyesti paikkaansa.
8. elokuuta 2012 oli sellainen päivä.

Työpäiväni madeltua loppuunsa suuntasin Foppaa hakemaan. Mies oli lievästi sanottuna kalankiilto silmissä, mistä kertoivat iltapäivän aikana vastaanottamani lukuisat tuu jo-viestit. Ymmärsin Foppaa hyvin, sillä omat odotukseni olivat vähintäänkin yhtä korkealla kuin hänellä. Kohteenamme olisi harvojen tuntema monimuotoinen ja -syvyinen lahti Köklotissa, missä viime tietojen mukaan pitäisi olla paljon kalaa.

Reitti lahdelle kulkee matalien ja kivikkoisten väliköiden läpi, joten etenemisemme tuntui tuskastuttavan hitaalta. Foppa kipparoi ja minä keulassa kiviä tähyämässä. Lopulta saavuimme pelipaikoille kuuden maissa, juuri sopivasti iltasyönnin alla. Vene ankkuriin ja Meppsiä veteen!

Ensimmäinen ankkuripaikka haukiparatiisissa.

Ensimmäinen heitto ja Fopalla hauki kiinni. Ihan mukava reilu parikiloinen, mutta todella voimakas sellainen. Kala ryntäili tosissaan eikä luovuttanut suosiolla, mutta lopulta Foppa nappasi niskasta jeddan veneeseen. Kipparin irroitellessa kalaa tärähti mulle ensimmäinen, taisi olla reissun kolmas heitto. Samaa kokoluokkaa kuin Fopan oma ja samassa kunnossa, todella väkeviä syöksyjä eikä tahtonut väsyä millään. Kala veneeseen, nopea irroitus ja vapautus. Samalla Foppa veti jo toista kalaansa ja siinä vaiheessa kävikin jo ilmi että meillä olisi kunnon habatreenit tiedossa.

Ensimmäisestä ankkuripaikasta nousi lopulta parisenkymmentä haukea nopeaan tahtiin. Kaikki kalat olivat todella hyväkuntoisia ja voimakkaita sekä suurimmilta osin melko kookkaita. Saimme useita yli kolmekiloisia ja muutaman neljän-viiden kilon mamman. Lisäksi Foppa karkuutti yhden vähän reilumman, onneksi ei kuitenkaan ollut mikään todellinen jättiläinen.

Foppa ja 750g borre.

Jatkoimme tuon halkaisijaltaan n. muutaman sadan metrin lahden kiertämistä pienillä siirroilla ja ankkuroinneilla. Joka paikasta nousi mukavasti kalaa ja pääsimme tosissaan harjoittamaan lihaksistoamme. Iltaa kohden haukien syönti alkoi kuitenkin tasaisesti heiketä ja kroppamme saivat vähän lepoa, mutta sitä mukaa ahvenet astuivat kuvioihin. Ei mitään järjetöntä iloittelua, mutta reilu kymmenkunta raitapaitaa kuitenkin haukien ohessa, lähes jokaisen painaessa yli puoli kiloa ja suurimman ollessa jo kunnioitettavat 750g.

Lopulta aurinko alkoi painua horisontin taakse ja kalat passivoituivat, joten oli aika summata reissun tulos. Saldona oli 50+ haukea ja toistakymmentä ahventa sekä kalojen nostelusta kipeytyneet käsivarret. Haukien keskipaino oli lopulta n. 2,5kg, eli Köklotin salapaikka näytti meille parhaat puolensa. Kaksi kalaa Siek M-jerkillä, kaksi Laxman-lipalla ja loput kauden ylivoimaisella ykkösottipelillä, Mepps 7-lipalla. Ei hassummin neljään tuntiin!

Aloitimme paluumatkan hitaasti lipuen ja kiviä väistellen. Syyskesän saaristo oli hiirenhiljaa ja taivaanranta hehkui oranssin ja violetin sävyissä heijastuen kevyesti liplattavaan veteen. Mielessä pyöri jo seuraava retki tuolle upealle ja kirkasvetiselle lahdelle. Tuo salaisessa sijainnissa oleva lahdenpohjukka Köklotissa on epäilemättä todellinen haukiparatiisi. Kiitokset jälleen Fopalle kipparoinnista, ensi kerralla otetaan sitten se metrikerholainen!

Hypnoottinen iltataivas.

 

Värlaxin matalikoilla

Henkilökohtaiset kalareissuni olivat menneet viime aikoina melko heikosti, joten olin enemmän kuin innostunut kun Foppa kysyi haluaisinko lähteä hänen mukaansa Värlaxin salalahdille, enkä epäröinyt vastata myöntävästi.

Sää oli ollut koko viikonlopun todella karmea. Perjantaina alkanut jatkuva sade päättyi vasta sunnuntaiaamuna, joten odotukset olivat korkealla ja mieleni kilpaili kirkkaudesta pilvien välistä pilkahtelevan auringon kanssa.

Visiitti salapaikoille alkoi kuitenkin vaisusti. Kalat tuntuivat olevan jälleen kateissa ja aloin jo oikeasti epäillä olevani kirottu, kun mistään ei tullut juuri mitään. Kolusimme muutaman todella potentiaalisen ja vaikeapääsyisen lahden, mutta kalantulo oli heikkoa. Muutama pikkuhauki ja pari ihan kivaa vajaa puolikiloista ahventa sentään kävi veneessä kääntymässä.

Lopulta oli peliliikkeen aika: Päätimme siirtyä laajan ja matalan kivikkoalueen perimmäiseen nurkkaan alle puolen metrin veteen kokeilemaan. Yllätys oli melkoinen kun ensimmäinen heitto tuotti kontaktin ja saman tien seuraavalla Foppa veti ylös nätin reilun kolmosen kalan. Eipä mennyt mullakaan kauaa ensimmäiseen jeddaan. Heti perään jälleen Fopalle hauki, sitten taas mulle.

Kalat olivat matalassa, kivien kupeessa väijymässä.

Seuraava haukeni oli kyllä melkoinen ylläri. Vettä ehkä 30cm ja heitto kivien sekaan. Lähes välittömästi painava tärppi ja muutaman todella pontevan syöksyn ja kasvustossa jurottelun jälkeen kala veneeseen. Ei mikään jättiläinen, mutta vaaka näytti sentään lukemat 4,62kg. Kala oli lopulta illan suurin. Ihan jea!

Laajan matalikon perukan joka sopukan koluaminen tuotti lopulta kolmattakymmentä haukea ja toistakymmentä ahventa sivutuotteena. Suurin raitapaita oli tasan 500g ja useita yli nelisatasiakin tuli. Ylivoimaisena ottipelinä toimi Mepps 7-lippa.

Sunnuntaisesta visiitistä Värlaxin salalahdille muodostui lopulta hieno reissu ja tulipahan todettua että kalat olivat yllättäen todella matalassa. Kiitokset Fopalle kipparoinnista, odottelen jo seuraavaa reissuamme innolla!