Iltapisto Iskmon vesille

Kurre cupista toipuminen ei vienyt kauaa, sillä jo seuraavana päivänä oli taas ohjelmassa iltapisto Iskmon vesille. Olimme jo kauan yrittäneet Jarkon kanssa löytää sopivaa päivää, jolloin voisimme mennä hänen perheensä mökin läheisille vesille. Alueelta nousee harvemmin suurempia haukia, mutta määrää yleensä riittää kunhan löytää missä kalat kulloinkin luuraavat. Tarkoituksenamme oli myös yrittää kokeilla ahventa.

Päivä oli ollut viime aikojen keleihin nähden lämmin. Lämpötila kieppui 20 asteen tienoilla ja iltapäiväksi Pohjanmaan alueelle oli luvattu kumpupilviä, joiden myötä myös pientä mahdollisuutta sateelle ja jopa ukkoselle. Tuuli oli suunnaltaan vaihtelevaa ja heikkoa. Matkalla venesatamaan totesimme, että meidän tulisi tarkkailla sään kehittymistä, sillä joutuminen ukkoskuuron armoille vesillä liikkuessa ei ole välttämättä kovin turvallista, etenkin kun veneestä sojottaa eri suuntiin x määrä ukkosenjohdattimia.

Saavuimme rantaan ja nostelimme tavaroitamme ulos autosta. Samassa kuului matalaa, kumeaa jyrinää. Katsoimme toisiamme epäuskoinen virne naamalla, ei voi olla todellista että saamme hätinä puolet kamoista ulos autosta ja saman tien puskee ukkonen kohti. Sovimme seuraavamme tilannetta ja pysyttelevämme ainakin niin kauan mökin lähettyvillä, että saisimme selville mihin suuntaan tuo ukkospilvi olisi matkalla.

Komea ukkospilvi tulossa kohti.

Päätimme aloittaa mökin edustan osin vedenalaiselta karikolta, missä on usein runsaasti ahventa ja siinä seassa myös haukia. Virittelimme vehkeet jyrinän säestyksellä, seuraten samalla pilven liikkeitä. Näytti siltä että se oli työntymässä merta - ja meitä - kohti pyörteisellä liikkeellä. Harmaa sadeseinämä näkyi jo arviolta alle kymmenen kilometrin päässä. Myös tuuli näytti hieman voimistumisen merkkejä. Koimme olomme kuitenkin vielä sen verran turvalliseksi, että ankkuroiduimme ja aloitimme kalastuksen. 

Upea avauskala.

Päätin jälleen kerran avata pelin suurella lipalla, Mepps 7:lla. Suuntasin ensimmäisen heittoni karikon vedenalaisen osan suuntaisesti ulospäin kohti merenselkää. Muutama kammen pyöräytys ja - pam! Ensimmäinen kala kiinni, ihan mukavan tuntuinen, pirtsakka hauki. Kala otti muutaman syöksynkin ja vaikutti todella hyväkuntoiselta. Nostin kalan kyytiin, irroitin ja vapautin sen varovasti takaisin veteen. Todella kaunis ja kirjava, arviolta reilu parikiloinen yksilö.

Reilu kolmesatanen raitapaita.

Hyvin nopeasti kävi selväksi, ettei ollut taaskaan Meppsin voittanutta. Nostelimme nopeaan tahtiin matalikolta pitkälle toistakymmentä haukea ja muutaman ahvenen. Hauet olivat avauskalaa lukuunottamatta kaikki siinä kilon ja puolentoista välillä, ahventen ollessa 200-300g luokkaa. Lähes kaikki kalat mun Meppsillä, mutta onneksi Jarkkokin sai muutaman että pysyisi tyytyväisenä. Ihmettelimme karikolla olevien haukien suurta määrää. Yleensä suhdeluku on päinvastainen, runsaasti ahventa ja muutama hauki.

Vihdoin ukkosen uhka näytti väistyvän. Pilvi näytti kuivahtavan ja kiertyvän ohitsemme, eikä jyrinääkään enää kuulunut. Myös tuuli tyyntyi lähes täysin pläkäksi. Läheisellä mökillä oleva Jarkon isä oli pyytänyt että viemme hänelle filekokoista ahventa, joten päätimme käydä rannassa kääntymässä.

Pikavisiitin jälkeen jatkoimme kauemmaksi kohti tuttuja ja normaalisti hyvin kalaa antavia paikkoja. Olimme huolissamme kalojen syöntihalukkuuden suhteen, sillä tyyni keli saa kalat usein aroiksi ja muutenkin tämä muutos saattoi passivoittaa niitä. Saimme pian huomata olleemme oikeassa arviomme suhteen, sillä kalantulo lakkasi lähes tyystin. Löysimme vain yksittäisiä kaloja sieltä täältä kolutessamme normaaleja hyviä paikkojamme. Päätimme kokeilla myös vetouistelua erään jyrkän, vedenalaisen rinteen päällä. Sekään ei oikein toiminut, sillä saimme vain yhden hauen.

Hyvän alun ja sen jälkeisen syönnin hiipumisen myötä totesimme, että voisimme suunnata takaisin aloituspaikkaamme mökin edustalle. Aurinko oli jo hiljalleen lähestymässä horisonttia, joten nyt voisi olla hyvät saumat ahventen pintautumiselle ja syönti-iloittelulle. Päätelmämme osoittautui oikeaksi. Merenpinta kiehui siellä täällä, kun ahventen ajoparvet jahtasivat pinnassa uivia pikkukaloja. Hauet olivat kaikonneet, mutta nostelimme ahvenia tasaiseen tahtiin eri puolilta karikkoa. Kalojen koko vaihteli vaaksan mittaisesta filekalaan. Otimme vajaa kymmenkunta sopivan kokoista raitapaitaa Jarkon isälle.

Ottikarikon vedenpäällinen osa.

Lopulta syönti lakkasi kokonaan, joten päätimme viedä kalat mökille ja lähteä kotimatkalle. Istuimme hetken mökin terassilla ja puimme reissun tapahtumia. Lupaava alku, sitten tuulen tyyntyminen ja haukin passivoituminen, ja lopuksi vielä ahveniloittelua. Olimme kuitenkin lopulta melko tyytyväisiä illan antiin. Oman iltani kruunasi vielä Jarkon isän kaverin tarjoama siivu kirkasta. Jarkko kieltäytyi kohteliaasti, kuskin roolin huonoja puolia. Täytynee myöntää että meitä kävi kovin kateeksi lipuessamme kohti venesatamaa, äijänköriläiden jäädessä lämmittämään saunaa ja käristämään ahventa. Ensi kuussa sitten korjaamme tilanteen, kun tulemme tänne viikonlopuksi äijäporukalla kalastamaan ja saunomaan!